Uusimmat kuvat

Naaraiden sivuille pääset klikkaamalla suoraan niiden nimeä.

Sivuillani on monia naaraita sekä uroksia, mutta kaikki eivät kuitenkaan asu luonamme. Meillä on naaraita myös sijoituksessa. Sivuilla on myös naaraita joita olemme käyttäneet kasvatuksessa ja ne asuvat nykyään onnellisina lemmikkeinä uudessa kodissa esim. yhden pentueen tehtyään.

Kasvatus on pitkäjänteistä puuhaa eikä yhdellä naaraalla ja yhdellä uroksella voi vielä kutsua itseään kasvattajaksi. Kasvatusura Suomessa jää silloin hyvin lyhyeksi, koska yhdellä naaraalla saa tehdä 2 pentuetta vuodessa ja kahden vuoden sisällä 3. Mielestäni tämä on myös erittäin hyvä asia, koska se ei ole kasvatusta, että samalla naaraalla teettää jatkuvasti pentuja.

Etsimme aina välillä uutta kotia nuorelle naaraalle, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kissassa olisi jotain lemmikkinä pitämisen vikaa, vaan puhtaasti sitä, ettei kaikkia naaraita ole tarkoitettu kasvatukseen.

Pienestä pennusta on vaikeaa välillä nähdä voisiko se olla hyvä suvunjatkaja. Vasta kissan kasvaessa siitä voi löytyä jokin pieni puute emmekä sen vuoksi sitä käytäkään kasvatukseen. Tämä puute voi esim. itämaisella olla silmien värin muuttuminen.  Itämaisella kissalla pitää sääntöjen mukaan olla vihreät silmät, mutta täällä Suomessa näyttelyissä huomaa kuinka paljon on keltasilmäisiä itämaisia.  Pennulla saattaa olla kasvaessaan hyvin kauniit vihreät silmät, mutta kun se kasvaa, niin silmien väri onkin muuttunut lähes keltaiseksi. Tämä johtuu myös hyvin paljon sukulinjoista. Toisissa sukulinjoissa silmien väri kehittyy hitaasti kun taas toisissa väri on pentuna hieno, mutta vanhemmiten muuttunut lähes keltaiseksi tai oranssiksi.

Meillä on ollut hitaasti kehittyvää linjaa myös ja vasta 3 vuotiaana tällä kissalla oli todella tumman smaragdin väriset silmät kun koko sen nuoruusajan se oli lähes keltasilmäinen.

 

 

.